keskiviikko 25. marraskuuta 2020


 

Tervehdys! 

Voi kun taas meni pitkäksi tauko täällä. On ollut niin paljon kaikenlaista mielessä tän vuoden aikana, että valitettavasti jopa unohdin koko blogini. Tietty kun ei ole selkeää päämäärää tälle kirjoittelulle, niin ehkä tämä ei tunnu niin tärkeältä, vaikka tykkäänkin kirjoitella:) 


Otin randomisti kuvan koneelta ja ajattelin siihen liittyen taas jakaa ajatuksia. Tässä kuvassa on pyöräni, jonka sain tavallaan syntymäpäivälahjana keväällä 2016 enoltani, joka myös asuu täällä Vaasassa ja on suomenruotsalainen kuten äitini ja hänen sukunsa. Tässä kuvassa olin eräänä kesäpäivänä viime kesänä päättänyt viedä pyörän mukanani autolla Merikaartoon (siellä on lapsuudenkoti, vaikka en ole syntyisin Vähästäkyröstä) ja sieltä pyöräillä erästä tosi ihanaa reittiä jonkun matkaa:) Täytyy sanoa siitä sen verran, että on tullut myöhemmin elämässä vasta fiilistä todella kehua "kotikuntaakin" enemmän ja sen maisemia - aivan huikeat jokimaisemat todella ja Kyrönjoen reunaa pitkin pääseekin pyörällä pienempää autotien reunaa (vanha puoli) ainakin Ylistarosta asti jopa Koivulahteen Mustasaaressa! <3 Tai sitten voi pyöräillä vaikka osankin matkasta, joka kulkee siis ainakin Ylistarosta Isonkyrön, Tervajoen, Vähänkyrön kirkonkylän, Merikaarron, Miekan ja Veikkaalan kautta Koivulahteen<3 Vaasassa ei mielestäni ikävä kyllä ole kovin kivoja pyöräilylenkkejä:/ 


Oli oikeastaan ihme saada tämä pyörä lahjaksi silloin 2016 keväällä, koska olin sellaisen tarpeessa erityisessä tilanteessa ja enoni sattui sitten lähes heti kyselemään, olisinko uuden pyörän tarpeessa:) Jumala on tehnyt niin paljon (lukemattomia!) ihania ihmeitä omassa elämässä, että siitä on tullut itselle lähes liiankin itsestäänselvä vaihtoehto melkein kaikelle, mitä elämässä tapahtuu<3 Tämäkin pyörä aina muistuttaa Hänestä, ja tietenkin on kiitollisuus niistäkin ihmisistä ym, jotka ovat edesauttaneet ihmeiden tapahtumista ;) Puhdassydämiset saavat nähdä Jumalan - Raamattu lupaa<3 


Nyt juuri olin aikonut vähän pyöräilläkin - tällä hetkellä olen ollut enemmän kyllä autoilun lumoissa, kun Jumala ihmeen kautta järjesti sellaisenkin yli 1,5 vuotta sitten😂 Vähän upgreidausta silloin👍 Heh! Sekin tuli niin, että olin juuri sen tarpeessa akuutisti ja mietin taksin tilaamista, että ois päässyt töistä kotiin, kun tein kassakeikkaa maaliskuussa 2019 vielä eikä busseja kulkenut enää kaupan sulkemisen aikaan ja olin aika väsynyt siinä kohtaa💓 Jumala tietää myös heikkoutemme, vaikka se ei ihmisten silmissä olisi mitään aina! Mut kun silloin olin töissä Salessa, niin isäni lähetti tekstiviestin, jossa oli kuva autosta ja ilmoitus, että voisin ostaa sen vähitellen häneltä ja auto olisi haettavissa anytime!! :O Se oli vieläpä vm. 2007 Peugeot (jota olin toivonut vähän aiemmin, kun aloin muutenkin vain miettiä auton hankkimista jollakin tavalla, ja oli eräs hyvä kokemus siitä automerkistä, joka jäi mieleen :D), jossa puhuttelevat leijonakoristeet, kattoikkuna (eräs tuttu oli kertonut joskus aiemmin, että heidän pieni poikansa oli rukouksessa toivonut heille autoa, jossa olisi kattoikkuna, ja se oli järjestynyt ja itse mietin silloin vaan, että onpa Jumala kyllä hauskakin ja ihanaa, mut en osannut siinä kohtaa kuvitella omaa autoa!) sekä rekisterinumerokin oli aika jännästi sellainen, jollaisiin olin elämässä kauan sitten kiinnittänyt usein huomiota liikenteessä, kuten jotkut sanat voivat puhutella, taikka numeroyhdistelmät💓💓 Nojoo, ehkä vähän hullun kuuloista toisaalta, mut itse olen vain niin tottunut elämässä uskomaan kaikkien yksityiskohtien merkityksellisyyteen, mitä elämässä vain voi tapahtua.. Somebody´s watching you! Hyvällä:):) Isä sitten haki minut töistä uudella autolla ja sain viedä hänet ensin kotiin ja sitten jatkoin "taksillani" kotiin.. uskomatonta vieläkin ajatella tuota hetkeä... Awesome..!! 


Jos on aitoja tarpeita ja epätoivoa, niin Jumala vastaa<3 Mutta ei aina niin kuin toivomme kuitenkaan, sekin on koettu. Silti Raamatun mielestäni huipuin lupaus on se, miten kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka RAKASTAVAT JUMALAA<3<3 Sitä tarvisi jokaisen opetella enemmän kuin mitään muuta, että mitä se käytännössä on! Niin, pyörä tosiaan on seissyt turhan pitkään taloyhtiön pihalla vajassa, eikä se ollut ihan kunnossa, joten se meni "talvilepoon" lämpimään varastoon ja ajattelin kyllä keväällä sitten laitattaa sen kuntoon myöskin. Pyöräily on aika ihanaa :) Vapaa-ajalla mielestäni erityisesti, kun on elämässä liikaa joutunut kuntoilemaan lähinnä hyötyliikunnan merkeissä, vaikka olisi kaivannut muitakin urheiluharrastuksia:/ Mutta jalkapallo ja ratsastus olivat kuulemma liian vaarallisia?


Love! 

Charlotte